Epäviherpeukalon kasvimaa

Vuodenvaihteen jälkeen alkaa blogeissa näkyä ensimmäisiä puutarhasuunnitelmia. Meistä kahdesta mies on selvästi innostuneempi kasvimaan suunnittelija ja hoitaja. Minä olen lähinnä avustavassa roolissa, joka sopii minunlaiselle epäviherpeukalolle erinomaisesti. 

Kuulimme talon vanhalta asukkaalta, että hänen lapsuudessaan kasvimaa oli talon takana. Sinne aloimme sitä täynnä intoa perustamaan. Into suli hyvin nopeasti pois, kun päivätolkulla nostimme hikihatussa käsivoimin kahden pään kokoisia kiviä ylös maasta., jotta saimme pienen pläntin viljeltäväksi. Seuraavana kesänä kasvimaan raivaus vielä jatkui jättiläiskivien osalta talven aikana hankitun traktorin avulla. Postauksen alimmassa kuvassa näkyy taustalla noita kivenmöhkäleitä. Siinä työn tuoksinnassa alkoi seljetä, että mahdollisesti satavarmasti tämän entisen asukkaan lapsuudessa talon takapiha tuskin on sijainnut tällä samalla kohdalla. Itseasiassa todennäköisesti nykyinen takapihamme on ollut aikanaan talon etupiha.

Tehty mikä tehty. Nyt meillä joka tapauksessa on iso kasvimaa, jossa kasvien pitäisi ainakin teoriassa kasvaa hyvin. Sinne mahtuisi vielä paljon enemmän kasvatettavaa, mutta tällä hetkellä meille tärkeintä on väljyys ja sen mukanaan tuoma helppohoitoisuus.  Käytännössä olemme kuitenkin kokeneet myös lukuisia epäonnistumisia. Viime kesänä saimme yllinkyllin perunaa, sipulia ja kesäkurpitsaa, mutta lisäksi puolikkaan pikkurillin paksuisia porkkanoita ja jumalattoman tulisia retiisejä. Kaalit ja härkäpavut hävisivät puolestaan ötököiden suihin.

Ensi kesäksi laitamme näillä näkymin punajuurta, porkkanaa (tavoitteena ympärysmitan triplaaminen), herneitä, palsternakkaa ja ehkä jotain kaalia (ötököiden torjuntaan satsaamme lisää resursseja). Lisäksi laitamme salaatteja ja yrttejä kasvamaan etupihan tiilipenkkeihin, joista niitä on kätevää napsia samantien ruuanlaittoon.

Omavaraisuusasteen kasvattamista tärkeämpänä näen tällä hetkellä sen, että keräämme kokemusta ja tietoa oman ruuan kasvattamisesta tulevaisuutta silmällä pitäen. Tässä hommassa riittää valtavasti opittavaa monien vuosien ajaksi. Tällä hetkellä kasvimaan laajentaminen nykyisestä ei mielestäni ole järkevää, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sen hoitaminen on silkkaa työtä. Ainakin minulle, joka ei ole syntynyt viherpeukaloksi ja joka ei mitenkään nauti sormien työntämisestä multaan.

Itselle elämän hidastaminen ja yksinkertaistaminen tarkoittaa sitä, että tekemällä itse enemmän voi tehdä vähemmän palkkatöitä. Aikanaan velattomana avautuu mahdollisuus palkkatyön vähentämiseen ja täten vapaa-ajan määrä lisääntyy. Silloin voisi vihdoin alkaa ammentaa näinä oppivuosina saatuja taitoja laajemmin ja tuottaa aidosti osan ruuastaan itse. Tämän onnistuessa pitäisi näin saada myös selvää taloudellista säästöä, mikä entisestään vähentää riippuvuutta työstä saatavaan rahaan.

Ruokaan liittyvään omavaraisuuteen liittyy vahvasti myös lihan kasvattaminen ja tästä kirjoitan myöhemmin lisää.

Löytö lähikaupasta

Kotivaraa ajatellen erilaiset monikäyttöiset tuotteet ovat käteviä. Pari kuukautta sitten kauppareissulla huomasin pienen lähikauppamme hyllyssä Marseille-saippuan, jonka olin lukenut olevan mainio monitoimituote jokaiseen kotiin. Käsittääkseni sitä voi käyttää melkein mihin tahansa pesuun. Sillä voi pestä ihon, hiukset, tiskit ja pyykit. Eritoten villan ja nahan pesuaineeksi sitä suositellaan. 



Aidon Marseille-saippuan tunnistaa käsittääkseni siitä, että se sisältää vain luonnonmukaisia, kasvipohjaisia ainesosia. Eläinrasvat tai synteettiset aineet eivät kuuluu Marseille-saippuaan. Valmistuspaikan tulisi myös olla Marseille, mutta saippualla ei ole samanlaista tuotesuojaa kuin esimerkiksi shampanjalla, joka on aina valmistettu Champagnen alueella.

Itse olen tähän saakka käyttänyt Marseillea ainoastaan ihon ja hiusten pesuun. Ostamani saippua oli 400g köntti, joten lohkaisin siitä palan suihkuun saippuanpidikkeeseen ja nyt ensimmäinen palanen alkaa olla loppuunkäytetty.

Käytän Marseillea suihkusaippuana päivittäin. Iho jää nahkean tuntuiseksi saippuan jäljiltä, mutta ei kuitenkaan kuivu hilseileväksi korpuksi. Kasvotkaan eivät kiristele pesun jäljiltä, vaan iho tuntuu joustavalta. Hiuksiin olen Marseillea testannut muutaman kerran. Hiukset tuntuvat puhdistuvan hyvin, eivätkä kuivu takkuiseksi hamppukasaksi. Oman kokemukseni mukaan hiukset tosin rasvoittuvat hitusen nopeammin kuin perusshampoon jäljiltä. Ilmeisesti tämän ongelman pitäisi lieventyä ajan kanssa päänahan tottuessa uuteen lipeäpohjaiseen pesuaineeseen. Minulla on käytössä vielä vanhoja shampoojämiä, joten hetki menee ennen kuin voin siirtyä kokonaan käyttämään vain Marseillea hiusten pesussa.

Nestemäisten pesuaineiden jälkeen tottuminen palasaippuaan vie aikaa. Saippuanpalaset luiskahtelevat kädestä ja niitä saa keräillä suihkun lattialta. Pesutuntuma on myös erilainen, Marseille ei vaahtoa samalla tavalla kuin teolliset nestesaippuat, vaan vaahto on hyvin kevyt. Etenkin hiuksia pestessä on vaikeaa arvioida onko levittänyt saippuaa kaikkialle, kun sitä ei voi tunnustella vaahdon perusteella. 

Ilmeisesti Marseillea löytyy nestemäisenäkin versiona, mikä voisi tietyissä tilanteissa olla palasaippuaa kätevämpi vaihtoehto, mutta pitää vielä tarkemmin tutkia menetetäänkö nestemäisessä muodossa myös luonnonmukaisuus. Voisihan sitä yrittää tehdä itsekin nestemäistä saippuaa liuottamalla palasaippuaa kuumaan veteen ja katsoa millaiseksi se muuntuu jäähtyessä. Etenkin tiskiaineen ja käsisaippuan olisi kätevää olla nestemäisessä muodossa.

Korpisoturi

Pakko kirjoittaa muutama sana tästä lukemastani kirjasta, sillä sen aihe sopii niin passelisti tänne blogiin.  Syksyllä Ylen aamu-tv:ssä oli juttua Laura Gustafssonin Korpisoturista, joka kertoo yksin TEOTWAWKI:iin (the end of the world as we know it) varustautuvasta Ahmasta. Minua aihe kiinnosti luonnollisesti, joten varasin kirjan samantien kirjastosta. 

Päähenkilö Ahma vetää kaikessa jäyhyydessään vertoja Tuomas Kyön mainiolle Mielensäpahoittajalle. Ahma sai minut ensin tylyillä jutuillaan lähes raivon partaalle, mutta kirjan edetessä hänestä alkoi löytyä uhmakkaan kuoren alta pehmeä sisus. Ehkä liiankin pehmeä TEOTWAWKI:n jälkeiseen aikaan. Kova kuori on usein muodostunut jostan syystä, pitämään tunkeilijat poissa, suojaamaan haavoittuvampaa ydintä. Aivan kuten Ahma suojaa tiluksiaan asein ja juoksuhaudoin. SHTF (shit hits the fan), yhteiskunnan rakenteet alkavat murtua, ja ihmisen sisällä uinuva peto herää henkiin syrjäyttäen moraalikäsityksen. Ahman varustus alkaa murtua pala palalta.

Kirjassa oli myös paljon faktaa niin härkäpavun viljelemisestä kuin perinnekorjaamisestakin. Laura Gustafsson on selkeästi tehnyt taustatyön huolella. Sivuhenkilöitä on maltillisesti, mikä nopeuttaa lukemista ja sisäistämistä. Agatha Christien kirjojen alut meinaavat aina saada minusta yliotteen leväyttämällä eteeni kaksi tusinaa hahmoa, jotka kaikki ovat joko mr. sitä tai mrs./miss tätä. Kun sinnikkäästi jaksaa kahlata alun hahmopuuron lävitse, niin toki Christiet lopulta palkitsevat :)

Minulla oli parikin kirjaa kesken, jotka halusin lukea ennen Korpisoturiin tarttumista, joten mieheni luki kirjan ennen minua. Mieheni mielestä kirjan alku oli hyvä, mutta loppua kohden hänellä vähän lukuinto lopahti. Minä taas pääsin loppua kohden vasta kunnon vauhtiin ja kirjan loppu tuli nopeasti vastaan. Luen usein tiiliskiviä, joten Korpisoturi tuntui ihanan kevyeltä välipalalta niihin verrattuna, ollen kuitenkin täynnä painavaa asiaa. Hienosti Gustafsson on onnistunut luomaan painoa ja merkitystä sille mitä hän jättää kirjoittamatta.

Kirjoista ja lukemisesta on ihanaa kirjoittaa. Kirjoittaisin mieluusti kirjablogia (ja itsesiassa olen joskus kirjoittanutkin), mutta materiaalia kertyy minulla valitettavan vähän. Esimerkiksi vuonna 2016 luin Goodreadsin mukaan vain 11 kirjaa. Toki jollekin tämä on jo iso luku, mutta "kunnon kirjabloggaajilla" tämä luku on viidenkymmenen paremmalla puolen. En lue joka käänteessä, vaan luen kotona ruokapöydän ääressä sekä sängyssä unilääkkeeksi, that's it. Sohvalla television pauhatessa ja miehen höpöttäessä lukeminen ei vain minulta onnistu ja autossa minulle tulee paha olo, siksi edistyn kirjoissani niin hitaasti. Pääasiassa käytän kirjaston palveluja, mutta on minulla oma pieni kirjahyllykin, josta voi valita lukemista vaikka silloin TEOTWAWKI:n koittaessa.

Kuvassa näkyy toinen TEOTWAWKI:n aikaan sopiva puuha: palapelit. Juuri sopivaa ajanvietettä joululomalle, kun ei oikeasti ole mitään muutakaan tekemistä.