Mietteitä omavaraisuudesta ja kotivaraisuudesta. Tavoitteena on yksinkertaisempi ja siten mielekkäämpi elämä, jonka aikataulun sanelevat palkkatyön sijaan vuodenajat. Sitten joskus.

torstai 8. joulukuuta 2016

Terveydeksi!



Joulukotivaran kokoaminen on erinomainen hetki päivittää vihdoin myös lääkekaappimme sisältö. Ikävää, jos aattoiltana tulikuuma kinkkurasva roiskahtaa, veitsi lipsahtaa kinkkua leikatessa tai iskee vuosikymmenen pahin flunssa, ja lähin avoinna oleva apteekki on 60 km päässä. Paikallinen terveysasema ja apteekki sijaitsevat meiltä vain noin kilometrin päässä, mutta ne eivät ole avoinna pyhinä, viikonloppuisin ja iltaisin.


Vakavampien haavereiden ja sairauksien osuessa kohdalle kannattaa toki hakeutua ensiapuun viipymättä. Kotona olisi kuitenkin hyvä olla tarvikkeet ensiapua ja kotihoitoa varten, jotta selviää tarvittaessa terveyskeskuksen tai apteekin seuraavaan aukiolopäivään saakka tai vielä parempaa, välttyy kokonaan lääkärikäynniltä. Kotona tehtävään ensiapuun ja hoitoon liittyviä valmiuksia jokainen voi opetella ensiapukoulutuksessa ja ylläpitämällä taitojaan kertauskursseilla. Itse opiskelen parhaillaan sairaanhoitajaksi, mikä varmasti omalta osaltaan tuo myös taitoja, joiden avulla selvitä kotona tapahtuvista haavereista.



Tein inventaarion lääkelaatikkoomme, jonka paikka on keittiön kaapissa muiden kotivaraamme kuuluvien tarvikkeiden, kuten kynttilöiden ja paristojen, kanssa. Jos meillä olisi lapsia, lääkkeitä ei voisi säilyttää näin avoimessa paikassa. Poistin laatikosta vanhentuneet lääkkeet ja muodostin tämän mylläyksen perusteella ostoslistan. Vajaalla 50 eurolla sain päivitettyä lääkekaappimme varsin kattavaksi erilaisiin olotiloihin ja onnettomuuksiin. Alla lista, mitä meidän lääkekaapista nykyään löytyy.

Särkylääkkeet
Närästyslääkkeet
Ripulilääkkeet
Joditabletit
Rasvasiteitä palovammoille
Käsidesi 
Haavojen desinfiointiaine
Sidetaitoksia
Harsoja
Haavasiteitä
Ihoteippi
Kolmioliina
Silmähuuhdetta
Emulsiovoidetta
Kosteuspyyhkeitä
Nenäliinoja
Kyypakkaus
Matolääke
Tassuvoide
Punkkilasso
Pinsetit
Sakset
Nenäkannu

Nyt kun listaa katson, niin sitä voisi vielä täydentää ainakin kortisonivoiteella. Meidän lääkekaappimme kuuluu myös koiran matolääkkeet ja tassuvoide. Lääkekaappi toimii samalla periaatteella kuin muukin kotivara: uutta ostetaan kulutuksen mukaan ja vanhentuneet lääkkeet kiikutetaan apteekkiin lääkejätteeksi.

Sairaanhoitajaopinnot keskittyvät modernin lääketieteen ympärille, mutta mielenkiintoista olisi myös opetella luonnonlääkintää. Tällä hetkellä tietoni ovat hyvin vajavaiset: lapsena naarmujen päälle painettiin ratamonlehti ja tiedän että, pajunkuori sisältää kipua lievittävää salisyyliä. Olen lukenut Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjoja, joissa päähenkilö Claire hyödyntää luonnonkasveja ja -yrttejä sairauksien ja vammojen hoidossa. Luonnonrohdosten käyttäminen ei kuitenkaan ole missään nimessä lasten leikkiä, vaan joukosta löytyy todella voimakkaita myrkkyjä sekä mahdollisia vakavia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten vajavaisilla tiedoilla ei saa lähteä etsimään luonnosta helpotusta oloonsa. Ensi keväänä luonnon puhjetessa taas kukkaansa, voisin kirjojen avulla opetella muutaman luonnonlääkkeen, joita uskaltaisi turvallisin mielin hätätilanteessa hyödyntää pieniin vaivoihin. 

Mielessä on myös pyörinyt, että hankkisin aloe vera-kasvin, jota voisi hyödyntää esimerkiksi pienten palovammojen hoidossa. Minulla vaan on peukalo keskellä kämmentä viherkasvien kanssa, joten en tiedä miten saisin pitäneen sen hengissä pitemmän aikaa.

2 kommenttia:

  1. Aaloekasvi kotona kuulostaa hyvältä idealta! Keväisellä Espanjan reissullamme hoivailin aloe veralla sekä miehen palovammoja, että lapsen aurinkoihottumaa, siellä kun kasvia kasvaa näppärästi joka paikassa.

    Luonnonlääkkeet muutenkin ovat hurjan mielenkiintoinen aihe. Lähdin itse aikoinaan opettelemaan niiden käyttöä miedommilla nk. "yleisyrteillä" ja siitä sitten pikkuhiljaa olen syventänyt tietoja ja opiskellut lisää :) Kuten sanoit, osa luonnonlääkkeistäkin on aika tujakkaa tavaraa, ja käytön kanssa saa olla tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkeyrttien opiskelussa voisi tosiaan ottaa tavaksi opetella vaikka yhden uuden kasvin kesässä, jotta kerkeää varmasti tunnistamaan kasvin ja omaksumaan sen turvalliset käyttötavat. Samalla lailla kuulemma olisi hyvä opetella esimerkiksi uusia syötäviä sienilajeja.

      Kyllä minun nyt täytyy se aloe-kasvi hankkia ja yrittää saada pidettyä se hengissä, jotta siitä olisi jotain hyötyäkin vahingon sattuessa :)

      Poista