Tosielämän vesivaratesti

Saimme laittaa vesivaramme käytännön koetukselle kuluneena viikonloppuna. Perjantai-iltana ihmettelin, kun kylpyhuoneen lattialle kerääntyi pieni vesilammikko aina samaan kohtaan. Kun suihkukäyntien yhteydessä lattialle hiuksista ja muualta valuva vesi ei voinut enää olla siihen syynä, mieheni päätti perehtyä tarkemmin veden alkuperään. Ilmeni, että allaskaapin sisällä olevan putken yhdestä liittimestä (en mene vannomaan, että tämä on sen osan oikea nimitys) tippui vettä hiljalleen kaapin pohjalle ja sieltä reiän kautta lattialle. Perjantai-ilta kun oli kyseessä, niin emme saaneet enää oman kylän putkimiestä kiinni, niinpä insinöörimieheni päätti itse kokeilla saisiko ensiapuna kiristäneen liitintä sen verran, että se ei tiputtaisi vettä. Yrityksen jälkeen vettä suihkusi allaskaapin sisäseinille, ja kiroileva insinööri juoksi sulkemaan vesihanat koko talosta. Astianpesukone ja pyykkikone olivat parhaillaan pyörimässä ja ne piti pysäyttää. 

Vaihtoehtoina oli yrittää saada joku päivystävä putkimies kiinni, joka tulisi kauempaakin korjaamaan putkirikon. Nuukina ihmisinä päätimme kuitenkin sinnitellä viikonlopun yli ilman vettä, ja soittaa maanantaina paikalliselle putkimiehelle, joka tekee töitään huomattavasti huokeampaan hintaan kuin kaupunkilaiset kollegansa, ja toivoa että hän kerkeisi tulla mahdollisimman pian. Onneksi hänellä ei ollut mitään suurempaa projektia meneillään, vaan hän tuli pelastamaan meidät pulasta jo maanantai-aamupäivästä. 

Kuten olen aiemmassa postauksessa kertonut, meillä on tontillamme oma pihalampi, johon vesi pulppuaa lähteestä. Pesuvettä ja vessan huuhteluvettä siis riitti yllin kyllin, kun teki lammen jäähän reiän ja piti sen viikonlopun yli avoimena. Vettä todennäköisesti pystyisi juomaan sellaisenaan, mutta siihen ei tarvinnut tällä kertaa mennä. Käärimme vaurioituneen putken pyyhkeeseen ja avasimme vesihanan siksi aikaa, että saimme täytettyä vesipullot. Yhteensä otimme juomavettä talteen noin 8 litraa, joka riitti juuri ja juuri maanantaihin saakka kevyttä säännöstelyä noudattaen. Enemmänkin olisimme saaneet, mutta emme nähneet sille tarvetta, kun lammesta tai kaupasta olisi voinut hakea lisää. Kunnolliselle vedenvarastoimispöntölle on kuitenkin meillä ehdottomasti tarvetta ja aion sellaisen hankkia mahdollisimman pian.

Juomapuolen kanssa ei siis tullut ongelmia, lammen vedellä huuhdoimme vessanpöntön sekä pesimme itsemme saunassa. Olin varastoinut meille pari pakettia vauvan peppupyyhkeitä, joilla "pesimme" kätemme vessakäyntien jälkeen. Yksi ongelma kuitenkin oli, joka olisi varmasti tilanteen pitkittyessä alkanut ottaa kunnolla pattiin. Nimittäin tiskaaminen. En tiedä millainen henkilö on keittiömme suunnitellut, mutta käytännön ymmärrystä hänellä ei ole ollut. Taloon muuttaessamme täällä ei ollut astianpesukoneelle paikkaa, vaan astiat täytyi pestä käsin. Mikäli keittiö olisi suunniteltu järkevästi, hyvin mahdollisesti pesisimme astiat todennäköisesti edelleen käsin, mutta kun keittiössä ei ole kuivauskaappia ja vain yksi tiskiallas, jonka ympärillä ei ole ollenkaan kunnollista laskutilaa, ei käsintiskauksessa ollut mitään mieltä. Niinpä noin puolentoista vuoden asumisen jälkeen, me teimme astianpesukoneelle paikan. Viikonlopun yli olisimme todennäköisesti voineet olla helposti tiskaamattakin, mutta koska astianpesukone oli täynnä sisässään puoliksi pestyt astiat ja tiskipöydällä jo valmiiksi kokkailujen jäljiltä likaisia kuppeja ja kippoja, alkoivat puhtaat astiat olla vähissä ja pöydät pursuilla likaisia astioita, joten sunnuntaiaamuna päätin pestä astianpesukoneeseen jonottavat astiat käsin. Koko homma alkoi tietenkin pesuveden lämmittämisellä kattilassa ja sen jälkeen kikkailemalla itse pesemisen, huuhtomisen ja kuivaamisen välillä. Not fun.

Viikonlopun aikana mielessä risteili monenlaisia ajatuksia vedettömyyteen liittyen. Toisaalta tuli ikävä opiskeluaikojen kerrostaloasumista, jossa talonmies pelasti pinteestä tarvittaessa vaikka keskellä yötä. Toisaalta taas tuli mieleen, että vesiputketon talonomistaja on huoleton. Väkisinkin tällainen putkirikko jättää mieleen kaivertamaan pienen epävarmuuden, että entäs jos jossain silmiltämme piilossa joku muu vesiputken osanen tiputtaa vettä rakenteisiin. Tuossa nyt hajonneessa osassa oli putkimiehen mukaan harvinainen valmistusvika, joten pelko samanlaisesta putkirikosta ei ole kovin todennäköinen, mutta aina toki olemassa. Viikonloppu sujui kuitenkin mukavissa merkeissä (paitsi se tiskaus) ja vesikatkos ei suuremmin vaikuttanut elämäämme näin lyhytkestoisena. Tilanne olisi toki ollut aivan toinen, jos meillä ei olisi tuota rakasta lähdettä tontillamme. Kiitollisena uuteen viikkoon siis astianpesukoneen ja pyykkikoneen hurskuttaessa taustalla!

Epäviherpeukalon kasvimaa

Vuodenvaihteen jälkeen alkaa blogeissa näkyä ensimmäisiä puutarhasuunnitelmia. Meistä kahdesta mies on selvästi innostuneempi kasvimaan suunnittelija ja hoitaja. Minä olen lähinnä avustavassa roolissa, joka sopii minunlaiselle epäviherpeukalolle erinomaisesti. 

Kuulimme talon vanhalta asukkaalta, että hänen lapsuudessaan kasvimaa oli talon takana. Sinne aloimme sitä täynnä intoa perustamaan. Into suli hyvin nopeasti pois, kun päivätolkulla nostimme hikihatussa käsivoimin kahden pään kokoisia kiviä ylös maasta., jotta saimme pienen pläntin viljeltäväksi. Seuraavana kesänä kasvimaan raivaus vielä jatkui jättiläiskivien osalta talven aikana hankitun traktorin avulla. Postauksen alimmassa kuvassa näkyy taustalla noita kivenmöhkäleitä. Siinä työn tuoksinnassa alkoi seljetä, että mahdollisesti satavarmasti tämän entisen asukkaan lapsuudessa talon takapiha tuskin on sijainnut tällä samalla kohdalla. Itseasiassa todennäköisesti nykyinen takapihamme on ollut aikanaan talon etupiha.

Tehty mikä tehty. Nyt meillä joka tapauksessa on iso kasvimaa, jossa kasvien pitäisi ainakin teoriassa kasvaa hyvin. Sinne mahtuisi vielä paljon enemmän kasvatettavaa, mutta tällä hetkellä meille tärkeintä on väljyys ja sen mukanaan tuoma helppohoitoisuus.  Käytännössä olemme kuitenkin kokeneet myös lukuisia epäonnistumisia. Viime kesänä saimme yllinkyllin perunaa, sipulia ja kesäkurpitsaa, mutta lisäksi puolikkaan pikkurillin paksuisia porkkanoita ja jumalattoman tulisia retiisejä. Kaalit ja härkäpavut hävisivät puolestaan ötököiden suihin.

Ensi kesäksi laitamme näillä näkymin punajuurta, porkkanaa (tavoitteena ympärysmitan triplaaminen), herneitä, palsternakkaa ja ehkä jotain kaalia (ötököiden torjuntaan satsaamme lisää resursseja). Lisäksi laitamme salaatteja ja yrttejä kasvamaan etupihan tiilipenkkeihin, joista niitä on kätevää napsia samantien ruuanlaittoon.

Omavaraisuusasteen kasvattamista tärkeämpänä näen tällä hetkellä sen, että keräämme kokemusta ja tietoa oman ruuan kasvattamisesta tulevaisuutta silmällä pitäen. Tässä hommassa riittää valtavasti opittavaa monien vuosien ajaksi. Tällä hetkellä kasvimaan laajentaminen nykyisestä ei mielestäni ole järkevää, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sen hoitaminen on silkkaa työtä. Ainakin minulle, joka ei ole syntynyt viherpeukaloksi ja joka ei mitenkään nauti sormien työntämisestä multaan.

Itselle elämän hidastaminen ja yksinkertaistaminen tarkoittaa sitä, että tekemällä itse enemmän voi tehdä vähemmän palkkatöitä. Aikanaan velattomana avautuu mahdollisuus palkkatyön vähentämiseen ja täten vapaa-ajan määrä lisääntyy. Silloin voisi vihdoin alkaa ammentaa näinä oppivuosina saatuja taitoja laajemmin ja tuottaa aidosti osan ruuastaan itse. Tämän onnistuessa pitäisi näin saada myös selvää taloudellista säästöä, mikä entisestään vähentää riippuvuutta työstä saatavaan rahaan.

Ruokaan liittyvään omavaraisuuteen liittyy vahvasti myös lihan kasvattaminen ja tästä kirjoitan myöhemmin lisää.

Löytö lähikaupasta

Kotivaraa ajatellen erilaiset monikäyttöiset tuotteet ovat käteviä. Pari kuukautta sitten kauppareissulla huomasin pienen lähikauppamme hyllyssä Marseille-saippuan, jonka olin lukenut olevan mainio monitoimituote jokaiseen kotiin. Käsittääkseni sitä voi käyttää melkein mihin tahansa pesuun. Sillä voi pestä ihon, hiukset, tiskit ja pyykit. Eritoten villan ja nahan pesuaineeksi sitä suositellaan. 



Aidon Marseille-saippuan tunnistaa käsittääkseni siitä, että se sisältää vain luonnonmukaisia, kasvipohjaisia ainesosia. Eläinrasvat tai synteettiset aineet eivät kuuluu Marseille-saippuaan. Valmistuspaikan tulisi myös olla Marseille, mutta saippualla ei ole samanlaista tuotesuojaa kuin esimerkiksi shampanjalla, joka on aina valmistettu Champagnen alueella.

Itse olen tähän saakka käyttänyt Marseillea ainoastaan ihon ja hiusten pesuun. Ostamani saippua oli 400g köntti, joten lohkaisin siitä palan suihkuun saippuanpidikkeeseen ja nyt ensimmäinen palanen alkaa olla loppuunkäytetty.

Käytän Marseillea suihkusaippuana päivittäin. Iho jää nahkean tuntuiseksi saippuan jäljiltä, mutta ei kuitenkaan kuivu hilseileväksi korpuksi. Kasvotkaan eivät kiristele pesun jäljiltä, vaan iho tuntuu joustavalta. Hiuksiin olen Marseillea testannut muutaman kerran. Hiukset tuntuvat puhdistuvan hyvin, eivätkä kuivu takkuiseksi hamppukasaksi. Oman kokemukseni mukaan hiukset tosin rasvoittuvat hitusen nopeammin kuin perusshampoon jäljiltä. Ilmeisesti tämän ongelman pitäisi lieventyä ajan kanssa päänahan tottuessa uuteen lipeäpohjaiseen pesuaineeseen. Minulla on käytössä vielä vanhoja shampoojämiä, joten hetki menee ennen kuin voin siirtyä kokonaan käyttämään vain Marseillea hiusten pesussa.

Nestemäisten pesuaineiden jälkeen tottuminen palasaippuaan vie aikaa. Saippuanpalaset luiskahtelevat kädestä ja niitä saa keräillä suihkun lattialta. Pesutuntuma on myös erilainen, Marseille ei vaahtoa samalla tavalla kuin teolliset nestesaippuat, vaan vaahto on hyvin kevyt. Etenkin hiuksia pestessä on vaikeaa arvioida onko levittänyt saippuaa kaikkialle, kun sitä ei voi tunnustella vaahdon perusteella. 

Ilmeisesti Marseillea löytyy nestemäisenäkin versiona, mikä voisi tietyissä tilanteissa olla palasaippuaa kätevämpi vaihtoehto, mutta pitää vielä tarkemmin tutkia menetetäänkö nestemäisessä muodossa myös luonnonmukaisuus. Voisihan sitä yrittää tehdä itsekin nestemäistä saippuaa liuottamalla palasaippuaa kuumaan veteen ja katsoa millaiseksi se muuntuu jäähtyessä. Etenkin tiskiaineen ja käsisaippuan olisi kätevää olla nestemäisessä muodossa.

Korpisoturi

Pakko kirjoittaa muutama sana tästä lukemastani kirjasta, sillä sen aihe sopii niin passelisti tänne blogiin.  Syksyllä Ylen aamu-tv:ssä oli juttua Laura Gustafssonin Korpisoturista, joka kertoo yksin TEOTWAWKI:iin (the end of the world as we know it) varustautuvasta Ahmasta. Minua aihe kiinnosti luonnollisesti, joten varasin kirjan samantien kirjastosta. 

Päähenkilö Ahma vetää kaikessa jäyhyydessään vertoja Tuomas Kyön mainiolle Mielensäpahoittajalle. Ahma sai minut ensin tylyillä jutuillaan lähes raivon partaalle, mutta kirjan edetessä hänestä alkoi löytyä uhmakkaan kuoren alta pehmeä sisus. Ehkä liiankin pehmeä TEOTWAWKI:n jälkeiseen aikaan. Kova kuori on usein muodostunut jostan syystä, pitämään tunkeilijat poissa, suojaamaan haavoittuvampaa ydintä. Aivan kuten Ahma suojaa tiluksiaan asein ja juoksuhaudoin. SHTF (shit hits the fan), yhteiskunnan rakenteet alkavat murtua, ja ihmisen sisällä uinuva peto herää henkiin syrjäyttäen moraalikäsityksen. Ahman varustus alkaa murtua pala palalta.

Kirjassa oli myös paljon faktaa niin härkäpavun viljelemisestä kuin perinnekorjaamisestakin. Laura Gustafsson on selkeästi tehnyt taustatyön huolella. Sivuhenkilöitä on maltillisesti, mikä nopeuttaa lukemista ja sisäistämistä. Agatha Christien kirjojen alut meinaavat aina saada minusta yliotteen leväyttämällä eteeni kaksi tusinaa hahmoa, jotka kaikki ovat joko mr. sitä tai mrs./miss tätä. Kun sinnikkäästi jaksaa kahlata alun hahmopuuron lävitse, niin toki Christiet lopulta palkitsevat :)

Minulla oli parikin kirjaa kesken, jotka halusin lukea ennen Korpisoturiin tarttumista, joten mieheni luki kirjan ennen minua. Mieheni mielestä kirjan alku oli hyvä, mutta loppua kohden hänellä vähän lukuinto lopahti. Minä taas pääsin loppua kohden vasta kunnon vauhtiin ja kirjan loppu tuli nopeasti vastaan. Luen usein tiiliskiviä, joten Korpisoturi tuntui ihanan kevyeltä välipalalta niihin verrattuna, ollen kuitenkin täynnä painavaa asiaa. Hienosti Gustafsson on onnistunut luomaan painoa ja merkitystä sille mitä hän jättää kirjoittamatta.

Kirjoista ja lukemisesta on ihanaa kirjoittaa. Kirjoittaisin mieluusti kirjablogia (ja itsesiassa olen joskus kirjoittanutkin), mutta materiaalia kertyy minulla valitettavan vähän. Esimerkiksi vuonna 2016 luin Goodreadsin mukaan vain 11 kirjaa. Toki jollekin tämä on jo iso luku, mutta "kunnon kirjabloggaajilla" tämä luku on viidenkymmenen paremmalla puolen. En lue joka käänteessä, vaan luen kotona ruokapöydän ääressä sekä sängyssä unilääkkeeksi, that's it. Sohvalla television pauhatessa ja miehen höpöttäessä lukeminen ei vain minulta onnistu ja autossa minulle tulee paha olo, siksi edistyn kirjoissani niin hitaasti. Pääasiassa käytän kirjaston palveluja, mutta on minulla oma pieni kirjahyllykin, josta voi valita lukemista vaikka silloin TEOTWAWKI:n koittaessa.

Kuvassa näkyy toinen TEOTWAWKI:n aikaan sopiva puuha: palapelit. Juuri sopivaa ajanvietettä joululomalle, kun ei oikeasti ole mitään muutakaan tekemistä.

Mokoma kiireinen joulu

Joulun aika sujui rauhaisasti, juuri kuten sen halusinkin. Ei tullut maailmanloppua, vuosisadan lumimyräkkää tai tulipalopakkasia eikä tietoliikennekatkoksia. Hyvä niin, mutta sana kiiri muualta ja sähkökatkoksia oli harmillisesti ollut kiivaimpaan kinkunpaistoaikaankin. Varautuminen on siis aina hyvästä. Hukkaan eivät hankitut varat mene, vaan ne luovat tukevan pohjan, jolle luoda entistäkin ehompi turva huonojen päivien varalle. 

Minulla on aina joulun jälkeen tyhjä olo, kun se mokoma viilettää ohi hetkessä siinä olkkarin lattioille kannettujen patjojen päällä kölliessä. Ja seuraavaa saat odottaa taas vuoden verran. Jäisi nyt paikalleen edes hetkiseksi. Toisaalta taas on mukavaa pikkuhiljaa alkaa kääntää katsetta joulun tavoin yhtä vakaasti kiiruhtavan kevään puoleen. Tulevan kevään aikana toivoisin täydentävän etenkin kotivaramme ruokapuolta, joka on tähän saakka ollut hyvin vaatimaton kattaen vain muutaman säilykepurkin ja pakastimen yleensä varsin niukat antimet. (Paitsi nyt joulun jälkeen pakastin on kaikkea muuta kuin tyhjä, sillä sieltä löytyy viime kesäisten perunoiden ja sipulien lisäksi juustomakaronilaatikkoa, saaristolaisleipää, perunalaatikkoa, mummon leipomia pullia ja isotädin karjalanpiirakoita.) Pikkuhiljaa tarjouksia kytäten voisi ruokavarastoa täydentää sellaiseksi, jonka avulla elelisi suht mukavasti vaikka parin viikon ajan muutaman hassun päivän sijaan.

Hieman ikäviä uutisia saimme joulupäivänä anopin joutuessa sairaalaan mystisten oireiden vuoksi. Mitään ei ole vielä selvinnyt, joten epävarmuudessa elämme nyt itse kukin. Huonot uutiset eivät valitettavasti katso aikaa ja paikkaa, eivätkä ymmärrä jättää rauhaan edes juhlapyhiksi. Toisin kuin sähkökatkosten kohdalla, niitä vastaan on mahdotonta varautua etukäteen, muuten kuin pitämällä huolta omasta kehon ja mielen terveydestä sekä ympäröimällä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka tukevat ja huolehtivat, kun itse ei jaksa. Ja olemalla myös itse se tuki ja turva, kun toisella on vaikeaa. Elämän täytyy jatkua, oli mikä oli. Tätä elämänohjetta pyrin itse noudattamaan.

Terveydeksi!

Joulukotivaran kokoaminen on erinomainen hetki päivittää vihdoin myös lääkekaappimme sisältö. Ikävää, jos aattoiltana tulikuuma kinkkurasva roiskahtaa, veitsi lipsahtaa kinkkua leikatessa tai iskee vuosikymmenen pahin flunssa, ja lähin avoinna oleva apteekki on 60 km päässä. Paikallinen terveysasema ja apteekki sijaitsevat meiltä vain noin kilometrin päässä, mutta ne eivät ole avoinna pyhinä, viikonloppuisin ja iltaisin.

Vakavampien haavereiden ja sairauksien osuessa kohdalle kannattaa toki hakeutua ensiapuun viipymättä. Kotona olisi kuitenkin hyvä olla tarvikkeet ensiapua ja kotihoitoa varten, jotta selviää tarvittaessa terveyskeskuksen tai apteekin seuraavaan aukiolopäivään saakka tai vielä parempaa, välttyy kokonaan lääkärikäynniltä. Kotona tehtävään ensiapuun ja hoitoon liittyviä valmiuksia jokainen voi opetella ensiapukoulutuksessa ja ylläpitämällä taitojaan kertauskursseilla. Itse opiskelen parhaillaan sairaanhoitajaksi, mikä varmasti omalta osaltaan tuo myös taitoja, joiden avulla selvitä kotona tapahtuvista haavereista.

Tein inventaarion lääkelaatikkoomme, jonka paikka on keittiön kaapissa muiden kotivaraamme kuuluvien tarvikkeiden, kuten kynttilöiden ja paristojen, kanssa. Jos meillä olisi lapsia, lääkkeitä ei voisi säilyttää näin avoimessa paikassa. Poistin laatikosta vanhentuneet lääkkeet ja muodostin tämän mylläyksen perusteella ostoslistan. Vajaalla 50 eurolla sain päivitettyä lääkekaappimme varsin kattavaksi erilaisiin olotiloihin ja onnettomuuksiin. Alla lista, mitä meidän lääkekaapista nykyään löytyy.

Särkylääkkeet

Närästyslääkkeet
Ripulilääkkeet
Joditabletit
Rasvasiteitä palovammoille
Käsidesi 
Haavojen desinfiointiaine
Sidetaitoksia
Harsoja
Haavasiteitä
Ihoteippi
Kolmioliina
Silmähuuhdetta
Emulsiovoidetta
Kosteuspyyhkeitä
Nenäliinoja
Kyypakkaus
Matolääke
Tassuvoide
Punkkilasso
Pinsetit
Sakset
Nenäkannu

Nyt kun listaa katson, niin sitä voisi vielä täydentää ainakin kortisonivoiteella. Meidän lääkekaappimme kuuluu myös koiran matolääkkeet ja tassuvoide. Lääkekaappi toimii samalla periaatteella kuin muukin kotivara: uutta ostetaan kulutuksen mukaan ja vanhentuneet lääkkeet kiikutetaan apteekkiin lääkejätteeksi.

Sairaanhoitajaopinnot keskittyvät modernin lääketieteen ympärille, mutta mielenkiintoista olisi myös opetella luonnonlääkintää. Tällä hetkellä tietoni ovat hyvin vajavaiset: lapsena naarmujen päälle painettiin ratamonlehti ja tiedän että, pajunkuori sisältää kipua lievittävää salisyyliä. Olen lukenut Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjoja, joissa päähenkilö Claire hyödyntää luonnonkasveja ja -yrttejä sairauksien ja vammojen hoidossa. Luonnonrohdosten käyttäminen ei kuitenkaan ole missään nimessä lasten leikkiä, vaan joukosta löytyy todella voimakkaita myrkkyjä sekä mahdollisia vakavia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten vajavaisilla tiedoilla ei saa lähteä etsimään luonnosta helpotusta oloonsa. Ensi keväänä luonnon puhjetessa taas kukkaansa, voisin kirjojen avulla opetella muutaman luonnonlääkkeen, joita uskaltaisi turvallisin mielin hätätilanteessa hyödyntää pieniin vaivoihin. 

Mielessä on myös pyörinyt, että hankkisin aloe vera-kasvin, jota voisi hyödyntää esimerkiksi pienten palovammojen hoidossa. Minulla vaan on peukalo keskellä kämmentä viherkasvien kanssa, joten en tiedä miten saisin pitäneen sen hengissä pitemmän aikaa.

Jouluvara

Kuukauden päästä on joulu, enkä voisi olla enempää innoissani. Joulu on minulle koko vuoden rakkain juhla. Se on tärkeä talvenkääntäjä, vaikka talven purevimmat pakkaset ja sakeimmat lumituiskut ovat vielä todennäköisesti edessäpäin. En viihdy koko suvun yhteen keräävillä jouluaterioilla, vaan vetäydyn jouluksi omiin oloihini kotipesääni. 

Lataan aina aika kovat odotukset jouluun, suunnittelen ruokia, etsin reseptejä, mielikuvaharjoittelen joulun tunnelmaa. Toisaalta toiveeni ovat varsin vaatimattomia: oma koti, hyvä ruoka ja rauhaisa tunnelma. Joululahjaksi riittää valkea joulu. Silti kiperimpään paikkaan sattuva yllättävä sähkökatkos voisi pahimmillaan pilata koko joulufiiliksen. Sähköverkko on haavoittuvimmillaan joulun aikaan, kun melkein jokaisessa taloudessa paistetaan kinkkuja samaan aikaan sähköuunissa. Mikäli ulkona sattuu vielä paukkumaan samaan aikaan kova pakkanen, niin kantokyvyn äärirajoilla mennään. Myös sopivasti osuva lumimyräkkä voi viedä sähköt moneksi päiväksi. Laaja sähkökatkos sulkee kaupat, pankit, apteekit ja bensa-asemat, joten mikäli jouluostokset on jätetty viime tippaan, joulusta voi tulla todella ankea pimeydessä, kylmässä ja nälässä. Tämän kauhukuvan inspiroimana päätin kerätä meille joulun yli riittävän kotivaran, jonka avulla joulufiilistä ei tarvitse menettää sähkökatkon sattuessa kohdalle. Lämpöä ja vettä olenkin jo käsitellyt aikaisemmissa postauksissani, joten yritän tässä kirjoituksessa ottaa huomioon kaiken muun mukavuutta tuovan ja pärjäämistä tukevan varautumisen.

Jouluruuan hankkimista emme koskaan jätä ihan viime päiville, sillä inhoan ruuhkassa jonottamista. Joten jos vaan kakka ei osu kunnolla tuulettimeen katkaisten sähköt kokonaan jo viikko ennen joulua, niin meidän ei tarvitse viettää joulua tonnikalapurkkeja kaapien. Kinkku, laatikot ja piirakat paistuvat normaalitilanteessakin leivinuunissa, joulusinapin ja glögit puolestaan voi kiehauttaa saunalla olevan kaminan liedellä. Uskon, että voimme luottaa ulkolämpötilan olevan sen verran viileän puolella, että ruuat on mahdollista säilyttää kylmässä. En usko siis, että näissä asioissa suurempia ongelmia ilmenisi. 

Joulun aikaan kertyvät varsin suuret määrät tiskiä on taas meillä pienoinen ongelma. Tiskivesi saadaan kyllä kiehauttaneen saunalla, mutta keittiötämme ei ole suunniteltu käsintiskaukseen vaikka meidän tänne muuttaessa keittiössä ei ollut astianpesukoneelle edes paikkaa. Kuivauskaappia ei ole, tiskialtaita on vain yksi iso, jonka vieressä on mielestäni täysin hyödytön pieni allas, altaan ympärillä on vähän laskutilaa... Epämukavaa suurien tiskimäärien tiskaaminen olisi ehdottomasti, mutta ei mahdotonta, joten joulun yli kyllä selvittäisiin. Kertakäyttöastioita en halua ostaa varalle.

Valaistusta varten tulisi olla reilu satsi kynttilöitä, jotka sopivat joulun tunnelmaan muutenkin. Ennen joulua pitääkin vielä haalia lisää lämpötuikkuja, kruunukynttilöitä ja tulitikkuja. Lisäksi meillä on otsalamppu ja pieni taskulamppu sekä paristoja niitä varten. Käteistäkin olisi hyvä olla varattuna kotivaraohjeiden mukaan.

Pystymme käyttämään vessaamme (toivottavasti) normaalisti ja huljauttamaan jätökset pihalammen vedellä viemäriin. Vessapaperia ja talouspaperia pitää vielä hankkia varastoon, sekä kosteuspyyhkeitä käsien puhdistamiseen. Saunassa pääsemme muuten pesulle. Perushygieniatarvikkeita en päästä kokonaan loppumaan ennen uuden ostamista, joten niitäkin pitäisi varastoista löytyä. Uunien avulla saisimme lämpötilan pysymään sisätiloissa siedettävissä rajoissa, vaikka ulkona olisi 30 astetta pakkasta. Villasukkia ja -nuttuja löytyy onneksi vaatekaapeista.

Patterillinen radio olisi hyvä olla olemassa pitempien sähkökatkojen varalle, jotta voi kuunnella viranomaisten tiedotteita ja uutisia. Se meiltä kuitenkin vielä puuttuu. Toki autossa voi myös käydä radiota kuuntelemassa, jos saa kotteron käyntiin paukkupakkasten aikaan ilman lämmitystä ja bensatankki ei ole vajunnut ihan tyhjiin. 

Meidän toisessa kannettavassa tietokoneessa akku kestää parisen tuntia, mutta uusimmassa koneessa akku kestää vähintään 7-8 tuntia. Akun puolesta olisi mahdollista pysyä maailman menossa mukana ja ehkä katsoa viihdykkeeksi Joulupukin kuumalinjaa ja jopa jokin elokuvakin. Mutta ongelmaksi muodostuukin netti. Nettiä voi jakaa puhelimista, mutta se kuluttaa puolestaan niiden akkua. Autossa voi uutisten kuuntelemisen lisäksi toki ladata puhelimia, mutta varavirtalähde on meillä hankintalistalla. Jos varavirtalähdettä ei ole vielä tänä jouluna käytössä ja auto ei pihahdakaan paukkupakkasessa, niin puhelimia ja tietokoneita säästellään välttämättömään yhteydenpitoon ja uutisten lukemiseen. Joulun viihdykkeet koostuvat tällöin kirjoista ja lautapeleistä. Joka tapauksessa joulun lähetessä täytyy kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että laitteiden akut pidetään täynnä, jotta niistä ylipäätään olisi hyötyä sähkökatkon aikana.

Kodin lääkekaapin on syytä olla ajan tasalla myös jouluna, sillä joulunpyhinä päivystävät apteekit voivat olla kymmenien kilometrien päässä. Kirjoitan tästä oman postauksensa myöhemmin, kunhan saan päivitettyä meidän lääkekaappimme erilaisten haavereiden ja sairauksien varalta. 

Joulukotivaramme ei varmasti ole täydellinen ja varmasti vasta tilanteen ollessa päällä ymmärtää mitä tärkeää siitä puuttuu. Uskoisin silti, että sähköttäkin joulustamme tulisi pitkälti toiveideni mukainen: hyvää ruokaa, lämpöä (ainakin leivinuunin vieressä kököttäessä), kynttilänvalossa pelattua scrabblea(, koneelta katsottuja jouluohjelmia) ja joulusaunareissulla lämmitetyt, terästetyt glögit.